A.I. Virtanen

external image Virtanen.jpg


Artturi Ilmari Virtanen syntyi 15. tammikuuta 1895 Helsingissä ja kuoli 11. marraskuuta 1973 Helsingissä.
A. I. Virtanen oli 1900- luvun tunnetuin suomalainen kemisti.

Virtasen tutkimustyö kohdistui mm. käymisilmiöihin, ravitsemukseen, biologiseen typen sidontaan ja happamuuden vaikutukseen biologisiin ilmiöihin. Viimeksi mainitun sovelluksena syntyi kaksi merkittävää keksintöä, AIV-voisuola ja AIV-rehu, mikä oli painavana perusteena Virtasen saamalle Nobelin kemian palkinnolle 1945. Virtanen oli ollut ehdolla palkinnon saajaksi jo vuodesta 1933 peräti 12 kertaa.

Ehkä tärkein A. I. Virtasen tutkimusryhmän työn tuloksista oli AIV-rehun kehittäminen. Tutkimuksen lähtökohta oli lehmänmaidon vitamiinipitoisuuden säilyttäminen ympärivuotisesti. Virtanen tutkimusryhmineen ratkaisi karjan talviruokinnan ongelman. AIV-rehu perustuu tuoreen säilörehun happamuuden laskemiseen alle pH 4:n, jolloin bakteerien toiminta hidastuu ja rehu säilyy paremmin. Virtanen kehitti myös muita, lähinnä meijerihygieniaan liittyviä keksintöjä, esimerkiksi AIV-voisuolan. Virtasen keksinnöt olivat taloudellisesti merkittäviä. Ja nykyäänkin A.I. Virtasen keksinnöt ovat suuri apu maatalousmaailmassa. A. I. Virtanen uskoi biokemian mahdollisuuksiin elinkeinoelämässä ja lääketieteessä, ja hän tähdensi kansainvälisyyden merkitystä. Virtanen ajoi tarmokkaasti myös monia merkittäviä tiedepoliittisia hankkeita kansanterveyden ja energiakysymysten edistämiseksi.

Poliittisesti Virtanen oli jyrkän länsimielinen, eikä hän salannut tätä lausunnoissaan. Virtanen oli erittäin isänmaallinen ihminen, jolla oli korkeat ihanteet. Isänmaallisuus kumpusi jo nuoruuden Viipurin-ajoilta, eikä hän koskaan voinut hyväksyä kotikaupunkinsa luovuttamista Neuvostoliitolle. Hän ei muutenkaan voinut sietää Neuvostoliittoa eikä sen kanssa yhteistoiminnassa olevia poliitikkoja. Virtanen oli luonteeltaan oikopäinen ja mielipiteiltään ehdoton. Siksi hän toisinaan tuli pamauttaneeksi poliittisia kannanottoja, jotka herättivät lähes kauhua sodanjälkeisen ajan päättäjissä.

Virtanen oli perusolemukseltaan hilpeä ja estoton karjalainen, joka nautti huumorista ja leikinlaskusta, kunhan se vain ei kohdistunut häneen itseensä tai hänen ajatusmaailmaansa. Virtasella, kuten monilla muillakin tiedemiehillä, työ ja yksityiselämä kietoutuvat toisiinsa ilman rajaa. Virtanen oli ystävilleen ja työtovereilleen hyväntahtoinen isällinen ohjaaja. Virtanen oli aina valmis tukemaan ja auttamaan työtovereitaan ja alaisiaan. Hän tunsi myös vastuuta opiskelijoistaan. Karismaattinen Virtanen oli myös käytännön maatalousmies.

A.I Virtanen, kemian nobelisti






external image 140013.JPG external image 669936.BMP external image 04929.jpg



ELÄMÄ



A. I. Virtasen isä Kaarlo Virtanen oli köyhä poika joka oli muuttanut viidentoista vuoden ikäisenä Helsinkiin oppipojaksi rautateille. Äiti puolestaan oli Hollolassa sijaitsevan isohkon talon tytär, joka Kaarloon tutustuessaan työskenteli palvelijana varakkaassa helsinkiläisperheessä. Kaarlo ja Serafiina Virtaselle syntyi seitsemän poikaa, joista neljä kuoli alle vuoden ikäisinä.

Pian A. I. Virtasen syntymän jälkeen perhe muutti Viipuriin. Virtanen kävi Viipurin klassillisen lyseon, jossa vallitsi voimakas isänmaallinen henki. Kouluaikana hän innostui myös luonnosta ja keräsi poikkeuksellisen suuren, peräti yli seitsemänsataa kasvia käsittäneen herbaarion. Hänen toinen intohimonsa oli lukeminen, ja hän olikin Viipurin kirjaston ahkerin asiakas. Harrastukset herättivät hänessä halun tulla tutkijaksi.

Virtanen aloitti syksyllä 1913 opiskelunsa Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä. Hän opiskeli fyysis-matemaattisen tiedekunnan kaikkia aineita paitsi tähtitiedettä. Kemia veti Virtasta kuitenkin eniten puoleensa, ja siitä tuli hänen pääaineensa.
Virtasen valmistuttua filosofian kandidaatiksi kemian professori Ossian Aschan pyysi häntä assistentikseen. Samalla hän alkoi tehdä väitöskirjaa, joka valmistui todella vauhdikkaasti vain runsaassa vuodessa. Väitöskirja käsitteli pinabietiinihapon rakennetta. Se sai korkean arvosanan, mutta tekijä itse totesi kriittisesti: "Tämä oli minun väitöskirjatyöni ja siinä nyt ei ole kovin paljon hurraamista."

Virtanen väitteli tohtoriksi 1919 ja kemian dosentti hänestä tuli 1924. Tohtoriksi väittelyn jälkeen Virtanen kutsuttiin Valion laboratorion kemistiksi ja nimettiin laboratorion johtajaksi 1921. Hän johti tutkimuslaboratoriota 1921–1969. Hänen erityiskiinnostuksen kohteena olivat pH-mittaus ja sen säätö, biologinen typensidonta, säilörehukemia ja ihmisen ravitsemus. Hän toimi myös biokemian professorina Teknillisessä korkeakoulussa 1931–1939 ja kemian professorina Helsingin yliopistossa 1939–1948. ”Tärkeintä, mitä tutkija voi tehdä, on uusien tutkijoiden kasvattaminen”, on Virtanen itse määritellyt tavoitteitaan.

Hänellä oli runsaasti oppilaita, ja sanotaankin, että Virtanen kasvatti kokonaisen biokemistien sukupolven. Vuonna 1945 Virtanen sai Nobelin kemian palkinnon.
A. I. Virtanen oli Suomen Akatemian jäsen ja sen ensimmäinen esimies vuodesta 1948 alkaen. A. I. Virtasen nimeä kantava instituutti toimii Kuopion yliopiston yhteydessä.

A. I. Virtanen meni naimisiin Lilja Moision kanssa vuonna 1920. He saivat yhdessä kaksi poikaa, Kaarlon ja Olavin.



A.I. Virtanen vuonna 1980 julkaistussa postimerkissä

external image A-I-Virtanen-1980.jpg


Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/A._I._Virtanen
http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/4753/


Katriina Rimpinen L1